maanantai 29. syyskuuta 2014

Kesä 2014







Kesä on mennyt. Tässä kuvassa olen kuitenkin kesäkuun alussa Hietsussa. Tummat pilvet taivaalla, topparotsi päällä ja sateenvarjo kädessä.
Heinäkuun 1.päivänä oltiin Santa Fe-ravintolassa kuuntelemassa Hykkylä-porukan kanssa Pepeä. Ja kylmää oli silloinkin. Mutta  hyvien ihmisten läheisyys lämmittää. Tietysti myös musa ja viinikin.
Näistä koulukavereitten tapaamisesta olen tänä kesänä saanut nauttia useamman kerran. Siis todella nauttia.Joka kerta ollut vähän eri kokoonpano ja olen oppinut tuntemaan ihmisiä uudelleen.
Joskus on käväissyt mielessä, että jos osaisin olla vähän enemmän kuuntelijana, saisin vielä enemmän itselleni näistä tapaamisista.
Mutta kun innostun, niin innostun.
Olen näissä blogi-kirjoituksissa pohtinut ystävyyden määrittelyä. Onko tapaamiskertojen määrä vai laatu merkitsevä? No varmaan jokainen vastaa "laatu". Toki niin, mutta joskus tuntuu myös siltä , että mikään määrä ei riitä. Aina tekee mieli tavata uudelleen. Siinä on vaaransa. Jos ollaan liikaa yhdessä, toisen alkaa tuntea liian hyvin ja vaarana on kyllästyminen. Vai onko se niin?
Mihin sitten perustuvat pitkät parisuhteet? Minä en osaa vastata, koska sellaisesta ei minulla ole kokemusta. Siis tarkoitan yli 40 vuoden suhteista.
Jonna Järnefelt mainitsi lehtihaastattelussa, että hyvä perusta pitkälle suhteelle on se, että kumpikin säilyttää määrätyn salaperäisyyden. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että toisesta löytyy aina joku uusi piirre ja se hehkuttaa. Siis tietysti olettaen, että se on hyvä piirre.
Ihmisten tapaaminenhan on uuvuttavaa myös. Varsinkin jos pistää itsensä peliin täysillä. Ja on valmis kestämään omat töppäyksetkin. Jos istuu tuppisuuna vinosti hymyillen tai ujouttaan muuten vaan, niin miltä se tuntuu? Ei ole siitäkään kokemusta. Mutta hiljainenkin on halunnut tulla mukaan. Se on tärkeätä.
Entäpä sitten ns hankalat tyypit. Niitähän riittää. Haluaisin aina pitää mielessä, että pahanilmanlintu levittää kielteisyyttä ympärilleen. Kun yksi alkaa kertoa hurjia kokemuksia vaikka sairauksistaan ja niiden huonosta hoidosta, löytyy taatusti joku joka jatkaa samaan tahtiin.
Tai siitä kuinka sai huonoa palvelua jossain.
Olin pari viikkoa sitten lounaalla yhdessä kokouspaikassa. En osallistunut kokoukseen, mutta lounaalle pääsin. Pöytääni istui joukko naisia, jotka ensin puhuivat niitä näitä. Moittivat mm luennoitsijaa siitä, ettei hän ollut ottanut jotain tiettyä ryhmää huomioon. Ihmettelin siinä, että miksette käyttäneet puheenvuoroa ja kysyneet asiasta.
Sitten siirryttiin syömään jälkiruokaa. Kaikki ottivat jälkiruokakulhon täyteen. Ja sitten se valitus alkoi: "Voi kamala, tää on tehty jostain jauheesta. Yök, miten tää on niin makeetakin."
Mutta söivät lautasen tyhjäksi. En ymmärrä.
Niin, lipsuin vähän aiheesta.
Mutta jokaisen pitäisi rakastaa itseään niin paljon, ettei vietä aikaansa ihmisten kanssa, joiden seurassa ei viihdy. Pitää osata kieltäytyä tapaamisista. Itselle hankalat ihmiset vievät uskomattoman paljon energiaa.

Rodot kukkivat lähipuistsossa ihanimmillaan. Alakuvassa istun Viikissä jäähdyttelemässä. Helle helli, todellakin.



Minulle on tänä kesänä sanottu, että voisin ottaa rennommin. Se on paikallaan oleva muistutus.
Ylläoleva olkoon siis mottoni.
Olkaa niin onnellisia kuin voitte ja nauttikaa syksystäkin. Ja myös toisistanne.