perjantai 15. helmikuuta 2013

Pieniä muistiinpanoja

Taas kotona flunssan kourissa kolme päivää.  Masentavaa.
Pötköttelin sohvalla ja sängyssä - vuorotellen.
Kävin myös kahtena päivänä ruokakaupassa. Ja voi hyvänen aika! Siellähän oli vaan eläkeläisiä. Tai mielestäni näyttivät eläkeläisiltä.
Vaan niin se taitaa olla , että fiksut eläkeläiset käyvät ruokakaupassa päivällä. Ei ole ruuhkaa, ei kiukuttelevia lapsia tai väkisin mukaan raahattuja miehiä. :)
Kävin myös Käpylän kirjastossa - pitkästä aikaa. Se on muuttunut ihan täysin lapsuusajoistani. Olen tietysti käynyt siellä silloin tällöin, mutta en tämän viimeisimmän remontin jälkeen. Täytyy totutella. Aion nimittäin ruveta taas käymään kirjastossa. Kirjoja on jo kotona niin paljon, että hyllyt eivät riitä.
Katselin kotona myös tallentamiani elokuvia:
-Siilin eleganssi (ranskal)
- Ensemble c`est tout- Kimpassa (ranskal)
ja A single man, jota tähditti ihana Colin Firth.
Ihania elokuvia, ei ehkä suurinta taidetta, mutta rauhallisia, hyväätekeviä. Ja ranskan kieltä- nam!!

Ja jos tämä oma elämä tuntuu pikkuisen pikkuiselta, voi katsella ulos ikkunasta tänään  klo 21.24, kun asteroidi lentää ennätyksellisen lähellä maata. Ei sitä ehkä näe,kun on pilvistä, mutta  onhan se jotain ihan suurta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti